Kolossalaiskirje

Kolossa sijaitsi Vähässä-Aasiassa, 160 kilometriä Efesoksesta kaakkoon. Kuten Filippiläiskirjeen Paavali kirjoitti tämän kirjeen Timoteuksen avustuksella ollessaan vankeudessa todennäköisesti Roomassa 60-luvun alussa. Kolossan seurakunta koostui pakanakristityistä.

Paavali ei ollut koskaan käynyt Kolossassa, jakeessa 1:7 mainittu Epafras oli mahdollisesti seurakunnan perustaja. Paavali kirjoitti kaksi kirjettä seurakunnille, joissa hän ei ollut käynyt. Roomalaiskirje on toinen tällainen kirje. Tykikos toi Kolossalaiskirjeen perille yhdessä kolossalaisen orjan Onesimoksen kanssa. Onesimoksesta kerrotaan enemmän Filemonin kirjeessä, jonka Paavali lähetti samassa kuljetuksessa.

Kolossalaiskirjeellä on läheinen yhteys Efesolaiskirjeeseen. Kolossalaiskirjeessä on 95 jaetta, joista 75:stä löytyy vastine Efesolaiskirjeestä. Molemmat kirjeet puhuvat mm. vanhan minän poisriisumisesta ja antavat samankaltaisia elämänohjeita perheenjäsenille. Kuitenkin Kolossalaiskirje sisältää tärkeää opetusta, jota ei löydy Efesolaiskirjeestä. Kolossalaiskirje sisältää lisäksi henkilökohtaisia tervehdyksiä, joita Efesolaiskirjeessä ei ole ollenkaan. Ei ole olemassa varmaa tietoa siitä, olisiko jompikumpi kirje kirjoitettu toista aikaisemmin.

Pääsyy kirjeen kirjoittamiselle oli harhaoppien leviäminen Kolossaan. Kirjeessä käsitellään viittä harhaa: ympärileikkaus, vanhan testamentin määräämät juhlat, ruoka- ja juomarajoitukset, enkelien palvonta sekä hurmoksen tavoittelu. Ympärileikkaus ja juhlat liittyivät lakihenkisyyteen ja juutalaisuuden ihannointiin. Askeesi ja hurmos taas liittyivät joko korkeampaa hengellisyyttä ihannoivaan gnostilaisuuteen, jonka vaikutus oli alkamassa, tai sitten juutalaiseen mystiikkaan. Harhaopit työnsivät Kristuksen ja hänen hankkimansa pelastuksen taka-alalle. Siksi Paavali kuvaa Kolossalaiskirjeessä monisanaisesti Kristuksen persoonaa ja työtä. Pelastus ei ole tarkoitettu vain jollekin erityisryhmälle, vaan kaikille. Harhaopettajat uskoivat, että on olemassa salaista tietoa, jolla ihminen saavuttaa uusia kykyjä. Paavali vakuuttaa, että Jeesus on kaiken salatiedon yläpuolella. Jeesuksessa meillä on syvin viisaus ja tieto, mitä ihminen voi koskaan saavuttaa.

Paavali opastaa lukijoitaan pois ihmisten keksimien sääntöjen orjuudesta (2:20-23): Miksi yhä käyttäydytte tämän maailman mukaisesti ja alistutte sellaisiin sääntöihin kuin "älä tartu", "älä maista", "älä kosketa"? Nämä omatekoista hurskautta, nöyryyden harjoitusta ja ruumiin kurittamista vaativat käskyt tosin näyttävät viisailta, mutta todellisuudessa ne ovat arvottomia ja tyydyttävät vain ihmisen ylpeyttä. Tämä ohje on tänä päivänä yhtä käyttökelpoinen kuin 1. vuosisadalla.

Ensimmäisen luvun Kristus-hymni (1:15-20) korostaa Jeesuksen olemassaoloa ennen ihmiseksi syntymistään: Hän on näkymättömän Jumalan kuva, esikoinen, ennen koko luomakuntaa syntynyt. Hänen välityksellään luotiin kaikki, kaikki mitä on taivaissa ja maan päällä, näkyvä ja näkymätön, valtaistuimet, herruudet, kaikki vallat ja voimat. Kaikki on luotu hänen kauttaan ja häntä varten. Hän on ollut olemassa ennen kaikkea muuta, ja hän pitää kaiken koossa. Hän on myös ruumiin pää, ja ruumis on seurakunta. Hän on alku. Hän nousi esikoisena kuolleista, jotta hän olisi kaikessa ensimmäinen. Jumala näki hyväksi antaa kaiken täyteyden asua hänessä sekä hänen välityksellään tehdä sovinnon ja hänen ristinsä verellä vahvistaa rauhan kaiken kanssa, mitä on maan päällä ja taivaissa.

Raamatun ensimmäinen sana bereshit ('alussa') koostuu etuliitteestä be, joka tarkoittaa sisässä, kautta tai varten, ja substantiivista reshit, joka merkitsee alku, esikoinen tai pää. On mielenkiintoista havaita, että Paavali on liittänyt kaikki nämä merkitykset edellä mainittuun hymniin, joka on siis tavallaan Raamatun ensimmäisen jakeen kommentaari.

Kolossalaiskirjeestä on hyvä muistaa ainakin kolme asiaa:

  • Kaikki hengellinen viisaus sisältyy Jeesuksen tuntemiseen.
  • Älä anna ihmisten keksimien sääntöjen ja oppien kahlita elämääsi.
  • Ihmissääntöjen seuraaminen voi johtaa hengelliseen ylpeyteen.