Herra on minun paimeneni

Tänä aamuna tutkimme paimen-psalmia.

1. Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.

Tämän psalmin on kirjoittanut Daavid, joka oli ensimmäiseltä ammatiltaan paimen. Muuallakin Raamatussa kuvataan ihmisen ja Jumalan suhdetta lampaan ja paimenen suhteella. Jeesus itse sanoo: minä olen hyvä paimen. Jeesus on täydellinen paimen -- hän täyttää kaikki tarpeemme. Aikamme henki sanoo: "Lisää, lisää..." Jeesuksen seuraaja sanoo: "Ei minulta mitään puutu."

2. Hän vie minut vihreille niityille, hän johtaa minut vetten ääreen, siellä saan levätä.
3. Hän virvoittaa minun sieluni, ...

Jeesus sanoo: "Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon!" ja "Minä olen tullut antamaan elämän, yltäkylläisen elämän." Samoin kuin lepo ja ruokailu raskaan päivän jälkeen virkistävät, Jeesuksen seurassa oleminen virvoittaa sieluamme. Augustinus on sanonut: "Sinä olet luonut meidät itsellesi, ja levoton on sydämemme, kunnes se sinussa löytää levon."

3b. ...hän ohjaa minua oikeaa tietä nimensä kunnian tähden.

Oikeiden ratkaisujen tekeminen ei ole aina helppoa. Mutta kun tunnustamme Jeesuksen herruuden, hän johdattaa meitä.

Tämä kohta psalmissa on itselleni rakkain. Vaikka mokaan monin tavoin, Jeesus pitää itse huolta kunniastaan ja nimensä kunniasta. Nimi Jeesus merkitsee Herra pelastaa. Nimen merkitys antaa syvyyttä useille Raamatun kohdille, esim. "Auta meitä, Jumala, pelastajamme, nimesi ja kunniasi tähden! Pelasta meidät ja anna syntimme anteeksi oman nimesi tähden!" (Ps. 79:9.)

4. Vaikka minä kulkisin pimeässä laaksossa, en pelkäisi mitään pahaa, sillä sinä olet minun kanssani.

Reittimme voi joskus kulkea rotkon läpi. Daavidin kotipaikan lähellä oli jopa 500 metriä syviä rotkoja. Jeesus on kanssamme myös pimeinä hetkinä. Hän antaa meille rauhan ja luottavaisen olon. Huomaa, että tässä jakeessa Daavid vaihtaa hän-muodosta sinä-muotoon. Daavid siirtyy ehkä käsittelemään henkilökohtaisempia kokemuksiaan.

4b. Sinä suojelet minua kädelläsi, johdatat paimensauvallasi.

Vanhassa käännöksessä mainitaan vitsa ja sauva. Vitsalla ohjaillaan kuritonta lammasta ja sauvalla torjutaan petojen hyökkäyksiä. Sauvan käyrällä päällä paimen voi nostaa kuoppaan pudonneen lampaan.

5. Sinä katat minulle pöydän vihollisteni silmien eteen.

Jeesus on tehnyt kaiken valmiiksi ja kutsuu meitä ottamaan sen vastaan. Hän palvelee meitä. Jeesuksen seurassa meidän ei tarvitse pelätä mitään.

5b. Sinä voitelet pääni tuoksuvalla öljyllä, ja minun maljani on ylitsevuotavainen.

Juhla-aterian kunniavieras voideltiin öljyllä. Öljy kuvaa Pyhää Henkeä ja iloa. Itämaisen tavan mukaan malja täytettiin piripintaan, jos vieraan toivottiin vielä jäävän; puoliksi täytetty malja oli vihje kestityksen loppumisesta.

6. Sinun hyvyytesi ja rakkautesi ympäröi minut kaikkina elämäni päivinä,

Jeesuksen rakkaus on suojamuurimme. Hän on luvannut olla kanssamme tänään ja huomenna ja aina

6b ja minä saan asua Herran huoneessa päivieni loppuun asti.

"Asua Herran huoneessa" voitaisiin myös kääntää "palata paimeneni talliin". Daavidin ajatuksissa oli luultavasti hänen isänsä talli Betlehemissä. Ehkä juuri samaa tallia muistelemme joka joulu.

"Päivieni loppuun asti" voitaisiin myös kääntää "ikuisesti". Silloin Herran huoneen tai tallin sijaan ajattelemme asuinsijaamme taivaassa.

Koko psalmia leimaa kiitollisuus ja ilo niistä siunauksista, joita saamme nauttia Jeesuksen seurassa. Kristittyjen yhteys yleisesti ja Oronmyllyn raamattuloma erityisesti on meidän tallimme, johon saamme palata ja jossa saamme viihtyä ja yhdessä iloita.