Ruut löytää rakkauden

Ruutin kirja Vanhassa testamentissa tarjoaa mahdollisuuden kurkistaa muinaisen Israelin arkielämään. Ruut oli moabilainen leski, joka muutti pois kotimaastaan Betlehemiin, jossa hän avioitui värikkäiden vaiheiden jälkeen miehensä rikkaan sukulaisen Boasin kanssa. Ruut ja Boas olivat aikansa kauniita ja rohkeita. Heidän rakkaustarinassaan on heijastuksia ihmisen tiestä Kristuksen yhteyteen.

Kirjan viimeisen luvun sukuluettelosta näemme, että Ruut ja Boas olivat Daavidin esivanhempia ja siten myös Jeesuksen esivanhempia. Mooseksen laki kielsi moabilaisilta sekä heidän jälkeläisiltään seurakunnan jäsenyyden (5. Moos. 23:4) eikä avioliittoa moabilaisen kanssa hyväksytty (Neh. l3:23-25). Raamattu kuvaa muitakin Jeesuksen esivanhempia erehtyvinä ja syntisinä ihmisinä. Näin korostetaan sitä, että Vapahtajamme kantoi jo perimässään ihmiskunnan syntiä. Sukuluettelot vahvistavat myös tapahtumien historiallisuutta.

Palatkaamme tapahtumien alkuun. Miehensä kuoltua Ruutin elämä oli umpikujassa, koska suvun kaikki lähimmät miehet olivat kuolleet. Kun hänen anoppinsa Noomi päätti palata Moabista suvun kotikaupunkiin Betlehemiin, Ruut lähti uskollisesti mukaan, vaikkei tarkkaan tiennyt, mitä oli odotettavissa. Mukaan lähti myös Orpa, Noomin toisen pojan leski, joka kuitenkin kääntyi kesken matkaa takaisin.

Ruutin ja Noomin matka Betlehemiin ei ollut helppo. mutta siellä heidän elämänsä muuttui. Sama kuvio toistui myöhemmin toisen kaksikon, Marian ja Joosefin kohdalla.

Noomi voidaan nähdä ihmisenä, joka etsii tietä Kristuksen luo. Ruut koki tärkeänä pysyä anoppinsa seurassa, vaikka itse Noomikin patisti häntä ja Orpaa palaamaan takaisin. Vaikka Ruut ja Orpa olivat ulkonaisesti samassa asemassa, Orpa valitsi helpommalta näyttävän tien ja jäi ilman sitä onnea, joka odotti Betlehemissä. Samalla lailla meidänkin valinnoillamme on vaikutusta. Voimme välttyä siunauksilta, kun emme mene kirkkoon emmekä lue Raamattua.

Perillä Betlehemissä Ruut lähti elonleikkuun aikana pellolle keräämään sinne pudonneita tähkäpäitä, mikä oli köyhien ja muukalaisten oikeus Mooseksen lain mukaan. Hän osui sattumalta Boasin pellolle. Rikkaan Boasin osoittama hyvyys teki Ruutiin syvän vaikutuksen (2:10,13). Samalla lailla Jumala vetää meitä hyvyydellään puoleensa.

Kutsussa kastamaan leipäpala hapanviiniin (2:14) on nähtävissä esikuva ehtoollisesta, jossa Kristus kutsuu meitä yhteyteensä.

Boas oli Ruutin ja Noomin sukulunastaja, jonka velvollisuutena oli taata köyhtyneiden sukulaisten hyvinvointi ostamalla heidän perintömaansa. Kristus on meidän lunastajamme, joka on ostanut meidät vapaaksi ja on luvannut antaa meille yltäkylläisen elämän. Ruutin pyyntö "Ota minut suojaasi!" (3:9) on kuin rukous Kristukselle. Pyynnön jälkeen Boas järjesti lunastuksen ripeästi.

Boasin toiminnassa on aistittavissa ilo ja rakkaus. Boasin ja Ruutin avioitumisen pohjana oli Boasin rakkaus, sillä avioliitto ei kuulunut sukulunastajan velvollisuuksiin. Samalla lailla Kristuksen rakkaus on hänen ja meidän yhteytemme perusta. Kristuskin iloitsee jokaisesta, jonka saa lunastaa.