Tsunami

Saimme maaliskuussa seurata, kuinka tsunami teki tuhojaan Japanissa. Kaikille meille tsunami tuli tutuksi jo 6 vuotta aikaisemmin, kun parisataa suomalaista kuoli tsunamin iskiessä Thaimaan ja Shri Lankan turistirannoille.

Sana tsunami on japanin kieltä. Tsu tarkoittaa satamaa ja nami aaltoa. Eräässä japanin kielen oppikirjassa on tsunamista tosi kertomus, joka tapahtui kauan sitten. Japanilainen pikkukylä meren rannalla eli tavallista syyspäivää. Muut toimittivat askareitaan kylässä, mutta eräs vanha isoisä sattui olemaan pengerretyllä pellolla vuoren rinteellä, missä hän kokoili riisilyhteitä. Yhtäkkiä tapahtui jotain merkillistä, jota kukaan kyläläisistä ei ollut koskaan nähnyt. Vaikka ei ollut laskuveden aika, vesi pakeni rannalta, ja meren pohja paljastui pitkien matkojen päähän. Kylän väki jätti työnsä ja leikkinsä ja juoksi katsomaan ihmettä. Mutta isoisä ylhäällä vuorenrinteellä muisti, mitä hänen isoisänsä oli kertonut kauan, kauan sitten. Hän tajusi, että väki on saatava nopeasti pois rannalta. Mitä hän tekisi – ääni ei kuuluisi kylään asti, eikä vanhoilla jaloilla pääsisi sinne kyllin nopeasti? Silloin isoisä sai idean: hän sytytti kuivamassa olevat riisilyhteet tuleen yhden toisensa perästä. Menköön talven ruoka – hätä ei lue lakia. ”Tulipalo! Riisilyhteet palavat!” kuului rannalta hätääntynyt huuto monesta suusta yhtä aikaa. Ihmiset unohtivat paljastuneen merenpohjan ja ryntäsivät kohti vuorenrinteen peltoa tulipaloa sammuttamaan vesiastiat käsissään. Juuri kun viimeinenkin kyläläinen oli päässyt pois alavalta maalta, vyöryi tsunami rantaan. Se iskeytyi hirvittävällä voimalla maan päälle ja hajotti koko kylän pieneksi silpuksi. Mitään ei jäänyt jäljelle – paitsi kyläläisten henki.

Tämä tarina on puhutellut minua monella tavalla. Raamattu opettaa, että elämä ilman Jumalaa johtaa helvettiin. Kuten tarinan kyläläiset monet lähimmäisistämme ovat tietämättään menossa tuhoa päin. Kyläläisten lähtö merenpohjaa katsomaan kuvaa ihmisen halua etsiä uusia kokemuksia ja nautintoja, mikä voi johtaa väärälle tielle.

Toiseksi joudumme kokemaan kärsimyksiä siksi, että Jumala rakastaa meitä ja haluaa ohjata meitä oikealle tielle. Ahdistus riisisadon menettämisestä sai kyläläiset pois väärältä tieltä.

Kolmanneksi kuten isoisä uhrasi myös omat ruokavaransa, Jumala uhrasi Poikansa meidän edestämme pelastaakseen meidät tuholta. Usein esitetään kysymys, eikö Jumalalla ollut muuta mahdollisuutta kuin uhrata Poikansa meidän pelastamiseksemme. Tarina havainnollistaa sitä tosiasiaa, ettei muuta mahdollisuutta ollut.

Neljänneksi, onko meillä rohkeutta sanoa lavean tien kulkijoille, että se tie vie tuhoon. Thaimaassa 2004 tuhansia ihmishenkiä olisi säästynyt, jos kaikille olisi kerrottu sanottu se sama asia, minkä tuo japanilainen isoisä tiesi: tsunami on tulossa, kun vesi pakenee rannalta.

Kun onnettomuuksia tai väkivallantekoja tapahtuu, tiedotusvälineissä pohditaan, miten hyvä Jumala sallii tällaista. Kirkon työntekijöiltäkin tuntuu unohtuneen se, mitä Jeesus opetti: "Entä ne kahdeksantoista, jotka saivat surmansa, kun Siloan torni sortui heidän päälleen? Luuletteko, että he olivat syyllistyneet johonkin pahempaan kuin muut jerusalemilaiset? Eivät suinkaan – yhtä lailla te kaikki olette tuhon omia, ellette käänny." (Luuk. 13:1-5.)

Jeesuksen ajan ihmiset näkivät onnettomuudet rangaistuksina synneistä. Meidän aikamme ihmiset pohtivat, missä Jumala oli tai miten onnettomuus olisi ollut estettävissä. Hiljattain kuulin, että japanilaiset kristityt eivät haluaisi sanoa tsunamista mitään muuta kuin sen, että meidän on itkettävä itkevien kanssa. Jeesuksen vastaus on erilainen ja kuitenkin selkeä: onnettomuudet ovat muistutus siitä, että Jumala vihaa syntiä ja hän haluaa kutsua meitä yhteyteensä. Valitettavasti tämä näkökulma ei ole saanut paljoa tilaa. Jeesus muistuttaa myös siitä, että tilinteon hetki voi tulla yksittäisen ihmisen kohdalle milloin vain.

Jeesus opetti, että katastrofit ovat tarkoitettu meille myös rohkaisuksi: "Auringossa, kuussa ja tähdissä näkyy merkkejä. Meren aallot pauhaavat jylisten, ja maan päällä ovat kansat ahdistuksen ja epätoivon vallassa. Kun nuo tapahtumat alkavat, nostakaa rohkeasti päänne pystyyn, sillä teidän vapautuksenne on lähellä." (Luuk. 21:25,28.)

Toisaalla (Luuk. 6) Jeesus opettaa, miten tulee varautua onnettomuuteen: "Minä kerron teille, millainen on se, joka tulee minun luokseni, kuulee minun sanani ja tekee niiden mukaan. Hän on kuin mies, joka taloa rakentaessaan kaivoi syvään ja laski perustuksen kalliolle. Kun sitten vedet tulvivat ja syöksyivät taloa vasten, ne eivät saaneet sitä horjumaan, koska se oli hyvin rakennettu."

Jeesus ei sano: "jos myrsky sattuisi tulemaan...", vaan "kun sitten vedet tulvivat...". Ihmiselämä on kuin talo. Vesimassat tulevat syöksymään jokaisen ihmisen taloa vastaan. Myrskyt voivat olla yksityisiä tragedioita tai suuria katastrofeja – tai sitten kuolema, joka lopulta tulee kaikkien meidän osaksemme.

Jotta selviäisimme, talomme perustuksen pitää olla kalliolla. Mikä tämä kallio on? Jeesus!

Paavali kirjoittaa: "Perustus on jo laskettu, ja se on Jeesus Kristus. Muuta perustusta ei kukaan voi laskea." (1. Kor. 3:11.) Eli kaikki on jo valmiina. Kun turvaamme Jeesukseen ja hänen rakkauteensa, meillä on kaikki, mitä elämään ja autuuteen tarvitaan. Paavali kirjoittaa: "Olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, eivät enkelit, eivät henkivallat, ei mikään nykyinen eikä mikään tuleva eivätkä mitkään voimat, ei korkeus eikä syvyys, ei mikään luotu voi erottaa meitä Jumalan rakkaudesta, joka on tullut ilmi Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme." (Room. 8:38-39.)